European Parliament Library

Internet, Mikko Hyppönen ; [esipuheen suomennos: Jorma-Veikko Sappinen]

Summary
Internet on parasta ja pahinta mitä meille on tapahtunut. Suomen tunnetuin tietoturva-asiantuntija kertoo kirjassaan, mitä jokaisen meistä tulee tiet ää internetin uhkista ja mahdollisuuksista.Internet-vallankumous on vasta alussa, ja teknologia tulee lähiaikoina mahdollistamaan uskomattomalta tuntuvia asioita. Netti tuo meille merkittäviä uusia hyötyjä, mutta samalla kylmääviä riskejä. F-Securen tutkimusjohtajana työskentelevä Hyppönen on perehtynyt 30-vuotisella urallaan syvällisesti internetin pimeään puoleen: nettirikollisuuteen, tietoturva-aukkoihin, kohtalokkaisiin ohjelmointivirheisiin ja vakoiluun. Netin merkitystä avaavien tapausesimerkkien ohella Hyppönen kertoo lennokkaasti matkastaan Commodore 64:lla ohjelmoineesta teinistä yhdeksi maailman johtavista tietoturva-asiantuntijoista. Internet on todellisen sisäpiiriläisen näkemys netistä – siitä mitä se merkitsee meistä jokaiselle ja mitä on luvassa seuraavaksi.Mikko Hyppönen on Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja palkituin tietoturva-asiantuntija. Hän on toiminut myös useissa kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä, kirjoittanut New York Timesiin ja Wirediin ja luennoinut Oxfordin, Stanfordin ja Cambridgen yliopistoissa. Hyppösen TED-puheen on nähnyt yli 2 miljoonaa ihmistä ja se on käännetty 40 eri kielelle
Language
fin
Literary form
non fiction
Edition
Uusi painos
Note
Foreword by Jeff Moss
Physical description
288 pages, 18 cm
Form of item
regular print reproduction
ISBN
9789510488348

Library Locations

  • EP Library Brussels

    60 rue Wiertz, Brussels, B-1047, BE
    Borrow